Elinvoimaa kulttuurista on kansallinen ajattelu-, keskustelu- sekä kehitysprosessi, jossa pohditaan kulttuurin, tieteiden ja taiteiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja roolia tulevaisuuden rakentajina. Taiteella on kyky koskettaa syvältä jotain meissä, joka ihmeen lailla saa meidän ajattelumme avartumaan ja meidät oivaltamaan muutoksen mahdollisuudet.
Elinvoimaa kulttuurista -hanke syntyi keväällä 2024 emeritusprofessorien Seija Kulkki, Eero Kasanen, Yrjö Sotamaa ja KTT Mikko Kosonen sekä Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteistyönä. Yhteisenä tavoitteena oli käynnistää monivuotinen hankekokonaisuus paikkakuntien ja kansainväliseen yhteistyöhön perustuvan uudenlaisen kehitysdynamiikan luomiseksi.
Aalto-yliopiston asiantuntijoiden innoittamana aloitettiin Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa kesällä 2024 prosessi suomalaisten kulttuurikuntien ja asiantuntijoiden verkottamiseksi. Elinvoimaa kulttuurista -kuntaverkoston idea syntyi yhteisessä seminaarissa 26.6.2024. Sitä inspiroivat ensimmäiseen Elinvoimaa kulttuurista I -pamflettiin sisältyvien 26 eri asiantuntijan kirjoitusten pohdinnat.
Elinvoimaa kulttuurista -hankesuunnittelun kautta on luotu suomalaisten pienten ja keskisuurten kulttuurikuntien verkosto, jossa edistetään alueiden kulttuurista pito- ja vetovoimaa. Verkostoyhteistyössä ovat mukana Kauniainen, Kaustinen, Kotka, Lieksa, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Paimio, Pietarsaari, Pori, Raasepori, Riihimäki, Ruovesi, Sastamala ja Sodankylä. Keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat Kuntaliitto, Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Elävät kaupunkikeskustat ry.
Keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat Kuntaliitto, Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Elävät kaupunkikeskustat -järjestö.
Verkostohankkeelle ja osa-hankkeille haetaan rahoituksia vuonna 2026.
Elinvoimaa kulttuurista -pamfletit
Yhteistyön pohjaksi on julkaistu asiantuntijapuheenvuoroja uuden kulttuurisen murroskohdan hahmottamiseksi. Pamfleteissa I ja II pohditaan Ajan Henkeä arvoista ja kulttuurista sekä tieteen ja taiteen merkityksestä. Pamfletti III piirtää kuvaa siitä, miten luovuus rakentaa tulevaisuutta. Pamfletit on toimittanut professori emeritus Yrjö Sotamaa.
Elinvoimaa kulttuurista -pamfletti I
Kirjoittajina on 26 kansallista asiantuntijaa. Julkaistu 26.6.2024.
Elinvoimaa kulttuurista -pamfletti II
Kirjoittajina on 36 kansallista asiantuntijaa. Julkaistu 18.6.2025.
Elinvoimaa kulttuurista -pamfletti III
Kirjoittajina on 27 kansallista asiantuntijaa. Julkaistu 16.6.2026.
Verkoston seuraava tapaaminen perjantaina 25.9.2026 klo 10-11
Teams-alustalla
Lisätietoja verkostosta
Sipriina Ritaranta, tuottaja
sipriina.ritaranta@taidekaupunki.fi
Mänttä-Vilppula
